Haluatko mukaan The SHIFT -Business festivaaliin 2018?

The Shift kapea.JPG

Haluatko mukaan The SHIFT 2018 businessfestivaaliin? Salon kaupunki, Salo IoT Campus ja Yrityssalo osallistuvat Turun Kakolan lääninvankilassa 22.-23.5.2018 jo kolmannen kerran järjestettävään tapahtumaan viemällä tapahtuma-alueelle oman Salokontin.

Haluatko olla mukana ja osallistua maksutta tähän tapahtumaan kahden päivän ajan sekä Kakolan illanviettoon? Mukaan mahtuu kolme salolaista startup -yritystä sekä kolme jo pidempään toiminutta kasvuyritystä Salosta, joilla on kiinnostus tavata kollegoita, sijoittajia ja muita vaikuttajia tapahtumassa. Tarjoamme jokaiselle 2 lippua maksutta, mutta edellytämme paikallaoloa kahden päivän ajan. Lähetä lyhyt perustelu, miksi juuri Sinut pitäisi valita mukaan. Lähetä perustelusi sähköpostitse maija.pirvola@yrityssalo.fi 7.5.2018 mennessä.

The SHIFTin teemana tänä vuonna on ´´Redefining Normal´´. Teknologian kehittyessä kiihtyvällä tahdilla on vain ajan kysymys, milloin kone ja ihminen alkavat sulautua yhteen. Tapahtuman tavoitteena on ravistella vakiintuneita ajatusmalleja, auttaa ihmisiä kysymään oikeita kysymyksiä sekä murtaa jää avoimen dialogin tieltä.

Tapahtuma kerää yhteen kasvuyritykset, sijoittajat ja vaikuttajat. Kakolan Lääninvankilan muurien sisäpuolelle rakentuu 4 000 hengen maksullinen yritystapahtuma, jossa on erilaisia yritysohjelmaan keskittyviä lavoja. Lue lisää tapahtumasta www.theshift.fi

Lisätiedot tai puh 044 5157 637

Julkaistu: 1.5.2018 18:52

Takaisin