Palveluliiketoimiala

Salo on merkittävä kaupallinen keskittymä Etelä-Suomessa, joka on viimeisten vuosien aikana kasvanut ja monipuolistunut. Kauppaan tuleva ostovoima muodostuu pitkälti 55 000 asukkaan kaupungista sekä 3 500 kesämökkiä omistavasta ulkopaikkakuntalaisesta, mutta kaupat houkuttelevat asiakkaita myös pääkaupunkiseudulta, Lohjalta, Kemiönsaarelta, Somerolta sekä Turun talousalueelta.

Jotta kehitys jatkuisi samaan tahtiin, Yrityssalo tarjoaa kehittämispalveluita ja yhteistyömahdollisuuksia paikallisille palvelualan yrityksille. Yrityssalon palveluita tarjotaan joko yrityskohtaisesti tai useamman yrityksen muodostamalle ryhmälle yritysten koosta riippumatta.

Yrityssalon kehittämistoimenpiteissä palvelutoimiala on jaettu pienempiin toimialaryhmiin näin:

  • Vähittäiskauppa ja tukkukauppa
  • Kiinteistöpalvelut ja ympäristönhuolto
  • Majoitus-, ravitsemus- ja vapaa-ajan palvelut
  • Hyvinvointipalvelut
  • Tietointensiiviset palvelut
  • Logistiikkapalvelut

Palvelutoimialaa koskeva raportti julkaistiin 20.1.2009. Tiivistelmä luettavissa tästä. Laajempi raportti kokonaisuudessaan luettavissa tästä

Matkailutoimialan tulo- ja työllisyysvaikutuksia selvitettiin vuonna 2008. Lue raportista, mitä matkailubisnes Salossa on!
Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Salon seudulla 2007 -selvitys

Ota yhteyttä

Maija Pirvola
yrityspalvelupäällikkö
p. 044-515 7637

Johanna Asikainen
projektisuunnittelija/palveluliiketoiminnat