Suunnitteluapua sähköisiin palveluihin
Yrityksen liiketoiminnan tehostaminen sähköisin palveluiden avulla säästää yrittäjän aikaa rutiinitöiltä ja parantaa työpäivien hallittavuutta. Ennen kaikkea sähköisin palveluin voi parantaa kokonaispalvelua ja tarjontaa, jolloin yritys houkuttelee lisää asiakkaita ja syventää asiakassuhteitaan.
Hinta- ja tuotevertailua tehdään internetissä yhä vilkkaammin, joten internetnäkyvyys on tärkeää. Näkyvyyteen eivät riitä pelkät verkkosivut, vaan on huolehdittava myös siitä, että ne löytyvät. Esimerkiksi matkojen suunnittelusta 90 prosenttia alkaa hakukoneista. Hyviä keinoja liiketoiminnan tehostamiseen ovat myös internetkauppa, sähköiset varausjärjestelmät ja yhteismarkkinointi muiden yrittäjien kanssa.
Liiketoiminnan sähköistämistä voidaan viedä pidemmälle markkinointia, myyntiä ja palveluprosesseja automatisoivan asiakkuudenhallintajärjestelmän avulla. Lisäksi ne mahdollistavat erilaisten tietojen analysoinnin ja raportoinnin. Samoin kokonaisvaltaisemman, mahdollisesti kaikki liiketoiminnan eri osa-alueet kattavan toiminnanohjausjärjestelmän käyttö pitää työnteon paremmin hallinnassa ja yrittäjä voi keskittyä varsinaiseen liiketoimintaan.
Havainnollisten kartta- ja paikkatietopalveluiden avulla toimintaa voidaan tehostaa edelleen. Niiden avulla asiakas löytää perille, saa tietoa erityistarjouksista ja lähellä sijaitsevista täydentävistä palveluista, ja voi tarkastaa aukioloajat tai vaikkapa tapahtumakalenterin. Yrittäjä voi analysoida saavutettavuuttaan, liikennevirtoja ja alueen ostovoimaa sekä markkinatilannetta.
Sähköiset palvelut hyödyttävät niin yksinyrittäjää kuin isompaakin yritystä toimialasta riippumatta. Kehittämistyössä lähdetään aina liikkeelle yrityksen ja sen asiakkaiden tarpeista ja eri hyödyntämisvaihtoehtoja pitää pohtia yrityskohtaisesti. Yrityssalon asiantuntijat tarjoavat apua ja opastusta silloin, kun pohditaan missä muodossa ja kuinka laajasti sähköisiä ratkaisuja voidaan kussakin yrityksessä soveltaa.
Johanna Serén
Projektipäällikkö
Yrityssalo Oy
Puh 0400 247 023
johanna.seren@yrityssalo.fi
Etusivulle